Steve Keenin nimi pomppaa esiin aika ajoin suomalaisessakin mediassa. Muistan hyvin kun itse törmäsin ensi kertaa Steve Keeniin lukemalla artikkelin, jossa viitattiin hänen vaatimukseensa ottaa differenssi- ja differentiaaliyhtälöt käyttöön taloustieteissä. Mieleenpainuvaksi tämä tapahtuma jäi, koska olin taloustieteiden kandiopiskelija ja juuri ennen kuin luin artikkelin olin tullut luennolta joka käsitteli Hamiltonin funktiota (joka on työväline Keenin peräänkuuluttamalla matematiikan osa-alueella). Itseasiassa taitaa olla aika mahdotonta nykyään löytää taloustieteellisistä julkaisuista vaikkapa makro- tai työmarkkinataloustieteellistä mallia joka ei perustuisi joko differenssi- tai differentiaaliyhtälöille. Keenin tapana on esittää tämänkaltaisia väitteitä, jotka kuulostavat (valtavirran)taloustieteilijöiden korvaan aivan uskomattomilta, erittäin provosoivalla sävyllä. Hän esimerkiksi vertaa valtavirran näkemyksiä geosentriseen maailmankuvaan ja kertoo kuinka valtavirrantaloustieteilijät (toisin kuin hän itse) eivät osaa matematiikkaa.
Steve Keen ei ole yksin väitteidensä takana; Heikki Patomäki riensi puolustamaan blogikirjoituksessaan Keeniä, kun Asiattoman lehdistökatsauksen ekonomistit olivat kirjoittaneet, että Keen siteerauksia ei tulisi ottaa vakavasti. Patomäki argumentoi Keenin osoittaneen vastaamalla kritiikkiin ja korjaamalla alkuperäistä malliaan, että standarditeoria yrityksen voiton maksimoimisesta (täydellisen kilpailun vallitessa) on väärä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on osoittaa miten tämä(kin) Keenin väitteistä ei edelleenkään pidä paikkaansa ja ennen kaikkea käydä läpi sitä prosessia miten Keen on reagoinut kun hänelle on osoitettu että hän on väärässä.
Keenin alkuperäinen väite on (joka on esitetty hänen kirjassaan ja tässä paperissa), että malli yrityksen voiton maksimoimisesta (jossa yritys tuottaa pisteessä jossa sen marginaalitulo on sama kuin marginaalikustannus) on matemaattisesti väärin ja hän näyttää miten kokonaistuotanto täydellisesti kilpailuilla markkinoilla on sama kuin monopolin tai kartellin vallitessa. Täytyy korostaa, että vielä tässä kohtaa hän väitti (vaatimattomasti nimeämäänsä) Keenin tasapainoon päädyttävän samoilla oletuksilla kuin standardimallissa (esim. muut yritykset eivät reagoi yksittäisen yrityksen tuotantomäärän muutoksiin ja yritykset eivät muodosta kartellia). Chris Auld kirjoituksissaan näyttää, että on aika triviaalia osoittaa itse asiassa Keenin tehneen matemaattisen virheen. Auld jopa suopeasti näyttää, että jos Keenin yhtälöissään käyttämää kokonaistuotannon määrää kohdellaan keksittynä parametrina (se ei voi olla kokonaistuotannon määrä koska siten Keenin derivaatta ei olisi määritelty) Keenin malli on erikoistapaus aikoja sitten hylätystä mallista, jossa kaikki yritykset muuttavat tuotantoaan yhden yrityksen muuttaessa tuotantoa.
Myös Paul Anglin antaa samankaltaisen kritiikin Keenille, jossa osoitetaan millaisiin päättömiin tuloksiin hänen mallinsa johtaa jos oletetaan, että tämä määrittelemätön derivaatta on yhtä kuin yksi kuten Keen paperissaan olettaa. Tähän Keen vastaa uusimmassa versiossa paperistaan olettamalla, että tuo kyseinen termi on yhden sijasta 1/n (jossa n on yritysten määrä). Täytyy huomauttaa, että ei ole mitään fundamentaalista (niin matemaattista kuin taloustieteellistäkään) syytä sen olevan yksi, 1/n tai vaikkapa 7,4. Puhumattakaan siitä, että toimimalla näin yritys ei maksimoi voittoaan täydellisesti kilpailluilla tai millään muullakaan markkinoilla. Tämän Keenkin ymmärtää, koska enää hän ei kirjoita että hänen mallissaan yritykset eivät reagoi toisten yritysten tuotantomääriin (kuten hän alunperin sanoi) vaan päinvastaisesti väittää, että näin tulisi olettaa. Myöskin standardimallin paikkaansapitämättömyyttä käsitellään erittäin lyhyesti käyttäen Stiglerin paperin alaviitteen osaa todistuksena tälle. Kuitenkin pelkällä alaviitteen loppuun lukemisella huomaa, että myös Stigler päätyy samaan standarditulokseen kuin kaikki muut paitsi Keen.
Vaikka nyt ollaan jo erittäin kaukana siitä alkuperäisestä väitteestä, jossa Keen sanoi pääsevänsä hänen lopputulokseensa samoilla standardioletuksilla, hän ei luovuta oman tuloksensa puolustamista vaan vaihtaa taktiikkaa. Keen ei ole ensimmäinen (tosin hän osoittaa erittäin heikkoa kirjallisuuden tuntemusta mm. väittämällä rajoittamattoman aikahorisontin Nash-Cournot ratkaisun olevan aina kollusiivinen), joka pohtii miten rajallisen määrän yrityksiä omaavilla markkinoilla yritykset reagoivat toisten päätöksiin (vanhimmat mallit ovat yli sata vuotta vanhoja). Nämä eivät kuitenkaan päädy yleisesti samaan tulokseen kuin Keen, joten hän kritisoi täydellisen informaation oletusta ja rakentaa simulaation missä yritykset seuraavat seuraavaa strategiaa (jota hän kuvailee rationaaliseksi (sic!) voiton maksimoinniksi): yritykset laskevat (nostavat) tuotantoaan ja laskevat (nostavat) uudelleen jos voitot kasvoivat ja jos voitot laskivat yritys vaihtaa tuotannon nostamiseen (laskemiseen).
Eli mitä jää kateen on malli missä yritykset toistavat mitä ne tekivät edellisellä periodilla riippumatta oliko voittojen kasvu seurausta niiden omasta valinnasta vai siitä mitä muut yritykset tekivät. Sinänsä ei ole väärin olettaa; että yritykset eivät ole täydellisesti rationaalisia, mutta on olemassa iso määrä taloustieteellistä kirjallisuutta oppimisesta ja ns. rajoitetun rationaalisuuden malleista. Yhden kevätlukukauden istuneena kurssilla, joka käsitteli jälkimmäistä mainituista voin sanoa, että ne näyttävät yleisesti olevan erittäin paljon todenmukaisempia kuin Keenin kuvaama yritysten toiminta. Tästä riippumatta on helppo huomata, että Keenin alkuperäinen ja Patomäen toistama argumentti voiton maksimoimisesta kilpailuilla markkinoilla standardioletusten kanssa on hukkunut jo aikoja sitten.
Tämä koko prosessi osoittaa myös kuinka ongelmallinen Patomäen tekemä julkaisumäärien vertaaminen Keenin ja Asiattoman lehdistökatsauksen kirjoittajien välillä on, koska nämä eri versiot Keenin papereista virheineen kaikkineen on osa tuota Keenin julkaisumäärää. Keenista ongelmallisen hahmon tekee se, että hän saa paljon media tilaa virheellisille väitteilleen ja näin ollen muokkaa taloustieteisiin perehtymättömien ihmisten mielikuvaa valtavirtaisesta taloustieteestä. Keenin kritisoimiseen käytetyn ajan voi nähdä hukkaan heitettynä; koska kuten osoitin hän voi aina sanoa vastanneensa kritiikkiin vaikka oikeasti hänen alkuperäinen väite on jo täysin hävinnyt. Uskon että harva oikeasti jaksaa käydä läpi tai ymmärtää kritiikin ja vastauksien ketjua ja näin ollen alkuperäinen virheellinen väittämä jää elämään kuten Patomäki kirjoituksellaan osoitti.
No comments:
Post a Comment